Mikroskooppeihin kurkistelua enemmän meitä koskettaakin ihmissydän, joka on suurempi kuin mitkään astronomin mahtipontiset numerot voivat ensinkään mitata.
>> Emerson kuuluu aidosti romantiikan aikakauden ajatteluun (Goethesta ja Schilleristä Schlegelin veljeksiin, Wordsworthiin ja Coleridgeen) muun muassa siitä syystä, että hän kuulutti vahvaa tieteen ja taiteen liittoa peläten sellaisen tieteen, joka laiminlyö inhimillisen näkökulman, muuntuvan elottamaksi ja luovan ajattelun kannalta hedelmättömäksi. Kuten monille romantikoille, hänelle oli sangen tärkeää mielikuvituksen voima. Mielikuvitus ei kuitenkaan merkitse silkan fiktion sepittämistä vaan pikemminkin – Wordsworthin ja Coleridgen Lyyristen balladien (1802) hengessä – kykyä nähdä tavalliset asiat epätavallisina.
Mielikuvituksen niksi piileekin siinä, että se voi osoittaa jokaisen olion voitavan muuntaa jokaiseksi toiseksi olioksi. Jäykkään tavanomaiseen merkitykseensä pitäytyneet seikat saavat yhtäkkiä Eleusiin mysteerien luonnon. Saappaani, tuolini ja kynttilänjalkani ovatkin valeasuisia keijuja, meteoriitteja ja aurinkokuntia. Kaikki luonnon tosiseikat ovat järjen sanoja, joista ikuisen kielen kielioppi muodostuu. Jokaisella sanalla on kaksi, kolme tai sata merkitystä. Mitä! Minunko kamiinaltani ja pippurisirottimeltani katoaisi perusta? Hyvä kenkälaatikko, anelen armoasi! Enhän tiennyt sinun olevan korurasia.
>> Paikoitellen Emersonin runollis-proosallinen mielikuvitus nousee sellaisiin mittoihin, ettei lukija voi olla tyystin varma, onko kysymyksessä kirjallinen nerokkuus vai ajatusten lähteminen niin sanoaksemme lapasesta... Saakoon lukija tehdä tällä erää oman arvionsa --
Akanat ja pöly alkavat sädehtiä, kaikilta puolin ne pukeutuvat kuolemattomuuden kankaaseen. Millainen ilo piileekään siinä, kun havaitaan jonkin seikan symbolinen tai edustava luonne, jota mikään seikka tai tapahtuma sellaisenaan ei voi koskaan tuoda ilmi. Elämän päivistä ikimuistoisimpia ovat ne, jotka värähtelevät mielikuvituksen piirtojen tahtiin.
>> Emersonin ajattelussa on sangen keskeisessä osassa representatiivisuuden tai edustavuuden ajatus. Yhtäältä vahvat ihmiset voivat olla edustavia joidenkin inhimillisten perushyveiden kannalta (tai poliitikot parhaimmillaan kansan mielipiteiden!), toisaalta edustavia voivat olla myös maailman tapahtumat tai arkiset asiat. Itämaisessa hengessä voitaneen sanoa Emersonin kokonaisprojektin kannalta suhteellisen sattuvasti: kukin pisara edustaa suurta valtamerta...
Halki tuhansien vuosien ihmiskohtaloita planeettojen tavoin määränneet ihmiset eivät ole olleet komeita. Jos ihminen vain osaa kasvattaa pienestä kaupungista suuren valtakunnan, tehdä leivästä halpaa, kastella aavikoita, yhdistää kanaalein valtameriä, nujertaa höyryvoiman, järjestää rivit voittoa varten, luoda ihmiskunnalle ihanteita ja laajentaa tietoa – silloin ei merkitse vähääkään, onko hänen nenänsä selkärangan kanssa yhdensuuntainen, niin kuin pitäisi olla, tai onko hänellä nenää ensinkään, ovatko hänen jalkansa suorat vai amputoidut – nuo epämuodostumat osoittautuvat ennemmin tai myöhemmin ulkokohtaisiksi ja kokonaisuuden kannalta otollisiksi.
>> On hauskaa, kuinka Kauneutta käsittelevässä esseessä Emerson ei unohda liioin rumuuttakaan. Tätäkin tekstiä tutkaillessaan lukija saattaa helposti harhautua, jos hän kuvittelee esseen keskiössä olevan nimneomaisesti ulkoisen kauneuden. Päin vastoin esseessään – kuten filosofiassaan ylipäänsä – Emerson tavoittelee asioiden, ilmiöiden ja ihmisten sisäistä erityislaatua, sanalla sanoen sisäistä kauneutta. Tällainen kauneus merkinnee paremminkin sisäistä järjestystä ja eheyttä kuin ulkokohtaista koreutta.
Niinpä kreikkalaisen ja goottilaisen samoin kuin antiikin tai esi-rafaelilaisen taiteen meille tarjoama opetus oli kaiken tutkimustyön väärti – että kaiken kauneuden on oltava sisäsyntyistä ja että ilman kauneutta on vain muodottomuutta. Persikanvärisen ihon saa aikaan sopiva luusto ja katseen kipinän ja voiman synnyttää fyysinen terveys. Luurangon koko ja luiden niveltyminen toisiinsa antaa ulkomuodolle kauneutta ja liikehdinnälle sitäkin suloisempaa viehkeyttä. Peura tai kissa ei edes osaa liikkua tai istua kömpelösti. Tanssin mestari ei kykene opettamaan huonorakenteista ihmistä kävelemään kunnolla. Kukan värisävy juontaa juurensa maaperään, ja merisimpukan väriloisto on synnynnäistä.
>> Emersonin omaperäinen kauneuskäsitys keriytyykin lopulta takaisin kohti Elämisen taidon aloittavaa esseetä "Kohtalo". Esseisti ajattelee kauneuden olevan viimekätisesti orgaanista, luonnonmukaisuudessaan yhtä vääjäämätöntä kuin sade tai tuuli tai vuodenaikojen vaihtumiset:
Kaikki välttämättömät ja orgaaniset teot miellyttävät kauneuden havaitsijaa. Mies taluttamassa hevostaan juomaan, viljelijä kylvämässä siemeniä, puuseppä rakentamassa laivaa, seppä takomassa pajassaan tai muissa hyödyllisissä toimissaan on tarkkanäköiselle silmälle mieluisaa katseltavaa. Jos näitä asioita tehdään pelkän vaikutelman vuoksi, ne tuntuvat alhaisilta. Miten kauniita ovatkaan merellä kulkevat laivat! Toisin kuin teatterinäyttämöllä nähtävät alukset, tai kenties Yrjö neljännen pittoreskin vaikutelman luomiseksi Virginia-tekojärvelle varustamansa purret, joihin pennin tuntipalkalla on palkattu ukkoja soveliaissa kostuumeissa patsastelemaan! Millainen ero onkaan sotatoimiin marssivalla pataljoonalla ja satunnaisella lomaa viettävällä seurueella! Sotilaallisen näytöksen keskellä juhlavan kulkueen rientäessä eteenpäin lippuineen olin näkevinäni pojan iskevän kyntensä kuluneeseen seinällä joutilaana roikkuneeseen maitopannuun ja nostavan sen kepin päähän, laittaen pannun pyörimään ja piirtämään mitä jaloimpia kuviteltavissa olevia kaaria, jolloin ihmisten huomio kääntyikin koreasta kulkueesta yhtäkkiä kohti tätä hämmentävää kauneutta.
[kuvat: Moona Pennanen]
