Suuret intohimot, vastukset ja vaarat ovat kasvattajiamme. Kukistamiltamme asioilta omaksumme niiden lujuuden. Jos ei ole sotia, ei ole sotilaitakaan, ja jos ei ole vihollisia, ei ole sankareitakaan. Eihän auringolla olisi mitään virkaa, ellei maailmankaikkeus olisi sumea. Luonteen ylväys piilee siinä, miten kohtaamme turmeluksen kauhut ja ammennamme niistä uutta ylevää voimaa: näin taidekin ammentaa elinvoimansa uudenlaisesta jyrkkien vastakohtien hyödyntämisestä tai yhteen sovittamisesta, kaivautuen yhä syvemmälle pimeyteen kohti yön mustaa kuilua. Mitä kohti maalarit, runoilijat tai pyhimykset edes pyristelisivät elleivät helvettejä ja ristiinnaulitsemisia?
>> Emersonin filosofia on vavahduttavan radikaalia muun muassa siksi, että hän kääntää päälaelleen perinteisiä kategorioita, kuten 'hyvä' ja 'paha', 'onnettomuus' tai 'onnellisuus'. Essee "Polulta poikkeavia katsantoja" poikkeaa kaikista muista Elämisen taidon teksteistä siinä, ettei sen otsikko kiinnity yhteen tiettyyn käsitteeseen, vaan nimeää toisenlaisen tavan tarkastella asioita ikään kuin polun sivusta, siis valtavirrasta ja sovinnaisista näkemyksistä poiketen. Eräs hyvin radikaali ja totunnaisista ajattelutavoista poikkeava näkemys on juuri "pahan hyvyys": kuinka elämän vaikeat asiat voivat opettaa meille tyystin toisenlaista lujuutta kuin helpot...
Paras osa terveyttä on kyky tehdä hienoja tekoja. Lahjakkuus ei ole niin tärkeää, ja lahjakkaat teotkin vaativat toimintaa tullakseen ilmi. Persikat eivät saa koskaan tarpeekseen auringonpaisteesta, ja jotta tietomme olisi arvokasta, meillä on oltava iloista viisautta.
>> Jos "Polulta poikkeavia katsantoja" korostaakin pahuuden hyvyyttä, kirjoittaa Emerson esseessään yhtä kursailemattomasti ilosta. Langetkoon ystävällisyytemme ihmisten päälle kuin valo, hän on todennut "Käytös"-esseessään. "Katsantoja"-essee puolestaan ennakoi monilta osin sitä, mitä Nietzsche nimittää "Iloiseksi tieteeksi". Iloisuus ei ole tyhjää, onttoa tai pinnallista, vaan tuo mukanaan uudenlaista tietoa ja viisautta. Tältäkin osin Emerson kääntää päälaelleen perinteisen kliseen, jonka mukaan elämän kärsimykset syventävät ihmistä, kun taas iloisuus ja hilpeys ovat jollakin tavoin kepeämpiä mielialoja, jotka eivät opeta meille perimmäisiä seikkoja maailmasta tai elämästä.
Erään hollantilaisen kansanviisauden mukaan ”maali ei maksa mitään”, niin hyvin se suojaa omaisuutta kosteissa ilmastoissa. Auringonvalohan ei maksa sitäkään vähää, ja yhtä kaikki se on vieläkin hienompaa sävyä. Sama pätee iloisuuteen tai hyväntuulisuuteen: mitä enemmän sitä käytetään, sitä enemmän sitä riittää. Rahtuseenkin puuta tai kiveä kätkeytyy loputtomasti lämpöä. Samaa männyn lastua voi käyttää sytykkeenä sata kertaa, eikä yhdenkään sielun onnellisuusvoima ole mitattavissa tai ehdytettävissä.
>> Koska Emersonia on usein syytetty puutteellisesta tragiikan tajusta, on tärkeää muistaa hänen iloisuuden puolustuksensa sijouttuvan usein teksteihin, joissa hän perin juurin huomioi niin ikään pahuuden – vastoinkäymisten ja kurjuuden – yleisyyden elämässä. Käsillä olevassa esseessään hän kirjoittaa niin ikään kuolemasta, sairaista ja juopoista...
Juoppojen kanssa toimittaessa ei auta tekeytyä juopuneeksi. Sairaisiin on suhtauduttava samalla lujuudella kuin muihinkin, toki annettava heille kaikki apumme – mutta ei itseämme. Syrjäisessä kaupungissa kysyin kerran kirkonmieheltä, millaisia ystäviä hänellä oli ja millaisten kyvykkäiden ihmisten kanssa hän seurusteli. Hän vastasi viettävänsä aikansa sairaiden ja kuolevien parissa. Virkoin hänen vaikuttavan kaipaavan tyystin toisenlaista seuraa ja vieläpä juuri tuon seikan vuoksi: jos ihmiset olisivatkin sairaita tai kuolemaisillaan jonkin tarkoitusperän vuoksi, jättäisimme kaiken ja menisimme heidän tykönsä, mutta olen ollut havaitsevinani heidän olevan yhtä kevytmielisiä kuin muutkin, toisinaan jopa kevytmielisempiä.
>> Walt Whtiman on arvostellut Emersonin esseitä kahden tärkeän seikan laiminlyönnistä: kuoleman ja seksin. Jos jälkimmäinen esimerkki täytyneekin hyväksyä jokseenkin mukisematta, kuolemasta Emersonilla on silloin tällöin nasevia, jos kohta ohimeneviä, asioita sanottavanaan. Yllä olevassa katkelmassa hänen voi ymmärtää rivien välissä sanovan, kuinka ihmisten olisi elämässään tärkeää ajatella kuolemaa: tiedostaa, minkä asioiden tai arvojen vuoksi he olisivat valmiita kuolemaan. Kuoleman ja elämän pimeiden asioiden ajattelu voisi sitä paitsi auttaa eräästä emersonilaisesta helmasynnistä, nimittäin konformistisesta sovinnaisuudesta, eroon pääsemisessä.
Silti päivittäin halajamme olla sovinnaista. Kunpa jumalista suopeimmat paikkaisivat tämän käytöstapojeni, ulkomuotoni ja saavutusteni puutteen, joka on vähällä sulkea minut ulos piireistä! Kunpa he soisivat minulle olla ihailemieni kaltainen ja päästä väleihin heidän kanssaan. Vaan viisaat jumalat sanovat heillä olevan parempaakin minun varalleni. Nöyryytyksiä ja tappioita kärsimällä, suopeita tuttavuuksia menettämällä ja vajoamalla epätoivon syövereihin tavoittaa laajemman totuuden ja ihmisyyden kuin hienoinkaan herrasmies.
[ylempi kuva: Moona Pennanen]
