BONUS: N.Y.-esitelmä!

... eli ei kuulu varsinaisesti kurssillemme, mutta muutaman
kurssilaisen pyynnöstä ajattelin laittaa New Yorkin tuoreen
esitelmäni saataville tänne kurssiblogiin (kesto n. 25 min).

Videopätkä muodostuu esitelmässä käyttämistäni dioista sekä
edellisen illan "kenraaliharjoituksena" vedetystä ääniraidasta.
Ei kannata ihmetellä; lyhyessä esitelmässä on aika paljon aiheita!

1.3. Välietappiluento

Tällä kerralla Kovalainen kerii yhteen käsiteltyjä
teemoja ja pohjustaa vielä jäljellä olevia esseitä.

LUENTOMUISTIINPANOT seuraavan linkin takaa:
Välietappiluento-muistiinpanot

Lisäksi ks. seuraava 3 min yhteenvetävä video:



ELÄMISEN TAIDON neljästä viimeisestä esseestä
kukin on omalla tavallaan sangen merkityksellinen!

MEDIA 6: Hurskaus

Hurskaus-loppuviitteet

Ja "Hurskaus"-essee ääneen luettuna löytyy kuvan alla olevan linkin takaa:



Hurskaus-äänikirjaversio

8.3. Hurskaus (Worship)

Jos siis Calvinin, Fénelonin, Wesleyn tai Channingin vaikutusvalta väheneekin, suurta huolta ei meidän sentään tarvitse kantaa. Eihän taivaiden rakentaja sentään niin heikosti ole koonnut ihmisolentojaan, että uskonto, toisin sanoen ihmisen julkinen luonto, olisi jäänyt sivuun. Yksityinen ja yleinen aines, kuten pohjoinen ja etelä, niin kuin sisin ja uloin, keskipakoinen tai keskihakuinen voima, kiinnittyvät kuhunkin sieluun eikä niitä voida vaimentaa, ellei sielu häviä. Jumala rakentaa temppelinsä kirkkojen ja uskontojen raunioille ihmissydämeen.

>> Viimeistään vuodesta 1860 eli Elämisen taidon ilmestymisestä lähtien jokainen Emersonin esseekokoelma sisältää vähintään yhden uskonnollisille aiheille omistetun esseen. "Hurskauden" alkukielinen otsikko on "Worship", joka kuitenkin "palvonnaksi" käännettynä herättäisi suomeksi tyystin vääriä mielikuvia. Parissa kohdin "Hurskaus"-esseessään Emerson käyttää muotoilua "Religion or Worship", mikä vihjaa siitä, että hän ymmärtää "hurskauden" itse asiassa "uskonnon" synonyymiksi. Kannattaa sitä paitsi lukea yllä oleva lainaus tarkoin: uskonto, toisin sanoen ihmisen julkinen luonto... Näin ollen Emerson ei ymmärrä hurskaudella mitään ulkopuolelta tulevaa tai päälleliimattua vaan yksinkertaisesti ihmisenä olemiselle ominaista julkista tai YLEISTÄ luontoa, joka muodostaa eräänlaisen vastapoolin kunkin ihmisen YKSILÖLLISYYDELLE.

Vain sen, mitä minulla on sisimmässäni, voin nähdä ulkopuolellani. Jos emme kohtaa jumalia, johtuu tämä vain siitä, ettemme ole heitä sielussamme varjelleetkaan. Jos ihmisessä on suuruutta, hän havaitsee suuruutta nokikolareissa ja portieereissakin. Oikeastaan kuolematon on vain sellainen ihminen, jolle kaikki asiat ovat kuolemattomia. Jostakin olen lukenut, ettei yksikään ihminen ole saavuttanut mitään, jos joku toinen on vielä epätäydellinen, toisin sanoen yhden onnellisuus ei voi merkitä kenenkään toisen kurjuutta.

>> Emerson eroaa protestanttisesta "yksin armosta" -opista (tai ainakin sen yksioikoisista tulkinnoista) painottaessaan sisäisen työn tekemisen merkitystä Jumalan kohtaamisessa. Hänen uskontokäsityksensä ytimessä on eräänlainen paradoksi: yhtäältä Jumalan kohtaaminen edellyttää "Jumalan vaalimista sisimmässään", toisaalta emersonilainen Jumala on kuitenkin ihmisen yläpuolella, radikaalisti Toinen. Niin ikään huomionarvoista on, että hänen kuolemattomuus-käsityksensä ulottuu oikeastaan kaikkiin maailman olioihin (kaikki asiat ja tapahtumat ovat omin tavoin ikuisia) eikä siis rajaudu kristilliseen kuolemanjälkeiseen elämään.



Jokainen ihminen pitää huolta siitä, ettei hänen lähimmäisensä vedä häntä nenästä. Vaan vielä koittaa päivä, jolloin hän alkaa välittää siitä, ettei vain itse huijaisi lähimmäistään. Vasta sitten kaikki sujuu hyvin. Kauppakärryjen tilalle ovat tulleet auringon vankkurit. Millainen päivä nouseekaan, kun päästämme sydämeemme uskon näkemykset, kun alamme pitää parempana sijoituksena tekemisen sijaan olemista, näennäisyyden sijaan todellisuutta, tyhjän tahdikkuuden ja teeskentelyn sijaan aitoa järkiperäisyyttä, ohikiitävän päivän sijaan vuotta, vuoden sijaan koko elinikää, menestyksen sijaan luonnetta – kun tajuamme meille viimein käyvän oikeudenmukaisesti, ja vaikka henkemme toimiikin hitaasti, meille suotava aika on oleva pitkä.

>> Kantavana teemana halki Elämisen taidon kulkee ajatus siitä, että ihmisten ylläpitämien vale- ja ilmiasujen alla vallitsee aina aitouden ja todellisuuden ulottuvuus, joka puskee vääjäämättä esiin tietyllä tavalla virittyneelle havainnoitsijalle. Myös emersonilaisessa uskonnossa voisi ajatella olevan viimekätisesti kyse läpikotaisesta aitoudesta, ikään kuin olemisen julkisen luonnon tekemisestä näkyväksi toimivan persoonansa lävitse. Kritiikkinä Emersonin uskontokäsitystä kohtaan voisi esittää, että hän väheksyy uskonnollisten toimitusten (jumalanpalvelusten, kilvoittelun tai sakramenttien) merkitystä uskonnolliselle kokemukselle. "Hurskaus"-esseensä lopussa hän puolustaakin – Charles S. Peircen käsityksiä ennakoiden – uskonnon ja tieteen liittoa, joskin Emersonille "tiede" merkinnee tässä yhteydessä romanttista tiedettä (vrt. huomiot esseeseen "Kauneus" tuonnempana).

Kun sielulle riittää kunnon työtä, ei se osoita uteliaisuutta kuolemattomuutta kohtaan. Sillä on asiat niin hyvin, että se luottaa niin olevan vastaisuudessakin. Sielu ei kysele kysymyksiä Korkeasta Voimasta. Antigonuksen poika kyseli isältään, milloin hänen tulisi liittyä taisteluun. ”Sitäkö pelkäät”, vastasi kuningas, ”että sinulta ainoana ihmisenä armeijassa jäisi kuulematta sotatorvien kutsu?” On korkeampi oivallus tajuta, että jos meidän on kerran parempi elää, me myös elämme – on korkeampaa kantaa rinnassaan tätä vakaumusta kuin vetää perässään määrättömien vuosisatojen, vuosituhansien ja aionien taakkaa.

>> "Sielu ei kysele kysymyksiä Korkeasta Voimasta." Joiltakin osin Emersonin uskonnollinen ajattelu sijoittuu apofaattisen eli negatiivisen teologian perinteeseen, jonka mukaan Jumalaa on viimekätisesti mahdotonta kääntää sanoiksi ja tiedoiksi. Kuten apofaattisilla teologeilla, myöskään Emersonilla tällainen "agnostinen" vire ei merkitse kuitenkaan selän kääntämistä uskonnolle: päin vastoin jumaluutta koskevien kysymysten kaihtaminen merkitsee nimenomaisesti uskonnollista nöyryyttä, ts. HURSKAUTTA.

[ylempi kuva: Moona Pennanen]

MEDIA 7: Katsantoja

Katsantoja-viitteet

Ja "Polulta poikkeavia katsantoja"-essee ääneen
luettuna löytyy kuvan alla olevan linkin takaa:



Katsantoja-äänikirjaversio

11.3. (SU) Polulta poikkeavia katsantoja

(Considerations by the Way)



Suuret intohimot, vastukset ja vaarat ovat kasvattajiamme. Kukistamiltamme asioilta omaksumme niiden lujuuden. Jos ei ole sotia, ei ole sotilaitakaan, ja jos ei ole vihollisia, ei ole sankareitakaan. Eihän auringolla olisi mitään virkaa, ellei maailmankaikkeus olisi sumea. Luonteen ylväys piilee siinä, miten kohtaamme turmeluksen kauhut ja ammennamme niistä uutta ylevää voimaa: näin taidekin ammentaa elinvoimansa uudenlaisesta jyrkkien vastakohtien hyödyntämisestä tai yhteen sovittamisesta, kaivautuen yhä syvemmälle pimeyteen kohti yön mustaa kuilua. Mitä kohti maalarit, runoilijat tai pyhimykset edes pyristelisivät elleivät helvettejä ja ristiinnaulitsemisia?

>> Emersonin filosofia on vavahduttavan radikaalia muun muassa siksi, että hän kääntää päälaelleen perinteisiä kategorioita, kuten 'hyvä' ja 'paha', 'onnettomuus' tai 'onnellisuus'. Essee "Polulta poikkeavia katsantoja" poikkeaa kaikista muista Elämisen taidon teksteistä siinä, ettei sen otsikko kiinnity yhteen tiettyyn käsitteeseen, vaan nimeää toisenlaisen tavan tarkastella asioita ikään kuin polun sivusta, siis valtavirrasta ja sovinnaisista näkemyksistä poiketen. Eräs hyvin radikaali ja totunnaisista ajattelutavoista poikkeava näkemys on juuri "pahan hyvyys": kuinka elämän vaikeat asiat voivat opettaa meille tyystin toisenlaista lujuutta kuin helpot...

Paras osa terveyttä on kyky tehdä hienoja tekoja. Lahjakkuus ei ole niin tärkeää, ja lahjakkaat teotkin vaativat toimintaa tullakseen ilmi. Persikat eivät saa koskaan tarpeekseen auringonpaisteesta, ja jotta tietomme olisi arvokasta, meillä on oltava iloista viisautta.

>> Jos "Polulta poikkeavia katsantoja" korostaakin pahuuden hyvyyttä, kirjoittaa Emerson esseessään yhtä kursailemattomasti ilosta. Langetkoon ystävällisyytemme ihmisten päälle kuin valo, hän on todennut "Käytös"-esseessään. "Katsantoja"-essee puolestaan ennakoi monilta osin sitä, mitä Nietzsche nimittää "Iloiseksi tieteeksi". Iloisuus ei ole tyhjää, onttoa tai pinnallista, vaan tuo mukanaan uudenlaista tietoa ja viisautta. Tältäkin osin Emerson kääntää päälaelleen perinteisen kliseen, jonka mukaan elämän kärsimykset syventävät ihmistä, kun taas iloisuus ja hilpeys ovat jollakin tavoin kepeämpiä mielialoja, jotka eivät opeta meille perimmäisiä seikkoja maailmasta tai elämästä.

Erään hollantilaisen kansanviisauden mukaan ”maali ei maksa mitään”, niin hyvin se suojaa omaisuutta kosteissa ilmastoissa. Auringonvalohan ei maksa sitäkään vähää, ja yhtä kaikki se on vieläkin hienompaa sävyä. Sama pätee iloisuuteen tai hyväntuulisuuteen: mitä enemmän sitä käytetään, sitä enemmän sitä riittää. Rahtuseenkin puuta tai kiveä kätkeytyy loputtomasti lämpöä. Samaa männyn lastua voi käyttää sytykkeenä sata kertaa, eikä yhdenkään sielun onnellisuusvoima ole mitattavissa tai ehdytettävissä.

>> Koska Emersonia on usein syytetty puutteellisesta tragiikan tajusta, on tärkeää muistaa hänen iloisuuden puolustuksensa sijouttuvan usein teksteihin, joissa hän perin juurin huomioi niin ikään pahuuden – vastoinkäymisten ja kurjuuden – yleisyyden elämässä. Käsillä olevassa esseessään hän kirjoittaa niin ikään kuolemasta, sairaista ja juopoista...

Juoppojen kanssa toimittaessa ei auta tekeytyä juopuneeksi. Sairaisiin on suhtauduttava samalla lujuudella kuin muihinkin, toki annettava heille kaikki apumme – mutta ei itseämme. Syrjäisessä kaupungissa kysyin kerran kirkonmieheltä, millaisia ystäviä hänellä oli ja millaisten kyvykkäiden ihmisten kanssa hän seurusteli. Hän vastasi viettävänsä aikansa sairaiden ja kuolevien parissa. Virkoin hänen vaikuttavan kaipaavan tyystin toisenlaista seuraa ja vieläpä juuri tuon seikan vuoksi: jos ihmiset olisivatkin sairaita tai kuolemaisillaan jonkin tarkoitusperän vuoksi, jättäisimme kaiken ja menisimme heidän tykönsä, mutta olen ollut havaitsevinani heidän olevan yhtä kevytmielisiä kuin muutkin, toisinaan jopa kevytmielisempiä.

>> Walt Whtiman on arvostellut Emersonin esseitä kahden tärkeän seikan laiminlyönnistä: kuoleman ja seksin. Jos jälkimmäinen esimerkki täytyneekin hyväksyä jokseenkin mukisematta, kuolemasta Emersonilla on silloin tällöin nasevia, jos kohta ohimeneviä, asioita sanottavanaan. Yllä olevassa katkelmassa hänen voi ymmärtää rivien välissä sanovan, kuinka ihmisten olisi elämässään tärkeää ajatella kuolemaa: tiedostaa, minkä asioiden tai arvojen vuoksi he olisivat valmiita kuolemaan. Kuoleman ja elämän pimeiden asioiden ajattelu voisi sitä paitsi auttaa eräästä emersonilaisesta helmasynnistä, nimittäin konformistisesta sovinnaisuudesta, eroon pääsemisessä.

Silti päivittäin halajamme olla sovinnaista. Kunpa jumalista suopeimmat paikkaisivat tämän käytöstapojeni, ulkomuotoni ja saavutusteni puutteen, joka on vähällä sulkea minut ulos piireistä! Kunpa he soisivat minulle olla ihailemieni kaltainen ja päästä väleihin heidän kanssaan. Vaan viisaat jumalat sanovat heillä olevan parempaakin minun varalleni. Nöyryytyksiä ja tappioita kärsimällä, suopeita tuttavuuksia menettämällä ja vajoamalla epätoivon syövereihin tavoittaa laajemman totuuden ja ihmisyyden kuin hienoinkaan herrasmies.



[ylempi kuva: Moona Pennanen]

MEDIA 8: Kauneus

Kauneus-loppuviitteet

Ja "Kauneus"-essee ääneen luettuna
löytyy kuvan alla olevan linkin takaa:



Kauneus-äänikirjaversio

22.3. Kauneus (Beauty)

Mikroskooppeihin kurkistelua enemmän meitä koskettaakin ihmissydän, joka on suurempi kuin mitkään astronomin mahtipontiset numerot voivat ensinkään mitata.

>> Emerson kuuluu aidosti romantiikan aikakauden ajatteluun (Goethesta ja Schilleristä Schlegelin veljeksiin, Wordsworthiin ja Coleridgeen) muun muassa siitä syystä, että hän kuulutti vahvaa tieteen ja taiteen liittoa peläten sellaisen tieteen, joka laiminlyö inhimillisen näkökulman, muuntuvan elottamaksi ja luovan ajattelun kannalta hedelmättömäksi. Kuten monille romantikoille, hänelle oli sangen tärkeää mielikuvituksen voima. Mielikuvitus ei kuitenkaan merkitse silkan fiktion sepittämistä vaan pikemminkin – Wordsworthin ja Coleridgen Lyyristen balladien (1802) hengessä – kykyä nähdä tavalliset asiat epätavallisina.

Mielikuvituksen niksi piileekin siinä, että se voi osoittaa jokaisen olion voitavan muuntaa jokaiseksi toiseksi olioksi. Jäykkään tavanomaiseen merkitykseensä pitäytyneet seikat saavat yhtäkkiä Eleusiin mysteerien luonnon. Saappaani, tuolini ja kynttilänjalkani ovatkin valeasuisia keijuja, meteoriitteja ja aurinkokuntia. Kaikki luonnon tosiseikat ovat järjen sanoja, joista ikuisen kielen kielioppi muodostuu. Jokaisella sanalla on kaksi, kolme tai sata merkitystä. Mitä! Minunko kamiinaltani ja pippurisirottimeltani katoaisi perusta? Hyvä kenkälaatikko, anelen armoasi! Enhän tiennyt sinun olevan korurasia.

>> Paikoitellen Emersonin runollis-proosallinen mielikuvitus nousee sellaisiin mittoihin, ettei lukija voi olla tyystin varma, onko kysymyksessä kirjallinen nerokkuus vai ajatusten lähteminen niin sanoaksemme lapasesta... Saakoon lukija tehdä tällä erää oman arvionsa --

Akanat ja pöly alkavat sädehtiä, kaikilta puolin ne pukeutuvat kuolemattomuuden kankaaseen. Millainen ilo piileekään siinä, kun havaitaan jonkin seikan symbolinen tai edustava luonne, jota mikään seikka tai tapahtuma sellaisenaan ei voi koskaan tuoda ilmi. Elämän päivistä ikimuistoisimpia ovat ne, jotka värähtelevät mielikuvituksen piirtojen tahtiin.

>> Emersonin ajattelussa on sangen keskeisessä osassa representatiivisuuden tai edustavuuden ajatus. Yhtäältä vahvat ihmiset voivat olla edustavia joidenkin inhimillisten perushyveiden kannalta (tai poliitikot parhaimmillaan kansan mielipiteiden!), toisaalta edustavia voivat olla myös maailman tapahtumat tai arkiset asiat. Itämaisessa hengessä voitaneen sanoa Emersonin kokonaisprojektin kannalta suhteellisen sattuvasti: kukin pisara edustaa suurta valtamerta...



Halki tuhansien vuosien ihmiskohtaloita planeettojen tavoin määränneet ihmiset eivät ole olleet komeita. Jos ihminen vain osaa kasvattaa pienestä kaupungista suuren valtakunnan, tehdä leivästä halpaa, kastella aavikoita, yhdistää kanaalein valtameriä, nujertaa höyryvoiman, järjestää rivit voittoa varten, luoda ihmiskunnalle ihanteita ja laajentaa tietoa – silloin ei merkitse vähääkään, onko hänen nenänsä selkärangan kanssa yhdensuuntainen, niin kuin pitäisi olla, tai onko hänellä nenää ensinkään, ovatko hänen jalkansa suorat vai amputoidut – nuo epämuodostumat osoittautuvat ennemmin tai myöhemmin ulkokohtaisiksi ja kokonaisuuden kannalta otollisiksi.

>> On hauskaa, kuinka Kauneutta käsittelevässä esseessä Emerson ei unohda liioin rumuuttakaan. Tätäkin tekstiä tutkaillessaan lukija saattaa helposti harhautua, jos hän kuvittelee esseen keskiössä olevan nimneomaisesti ulkoisen kauneuden. Päin vastoin esseessään – kuten filosofiassaan ylipäänsä – Emerson tavoittelee asioiden, ilmiöiden ja ihmisten sisäistä erityislaatua, sanalla sanoen sisäistä kauneutta. Tällainen kauneus merkinnee paremminkin sisäistä järjestystä ja eheyttä kuin ulkokohtaista koreutta.

Niinpä kreikkalaisen ja goottilaisen samoin kuin antiikin tai esi-rafaelilaisen taiteen meille tarjoama opetus oli kaiken tutkimustyön väärti – että kaiken kauneuden on oltava sisäsyntyistä ja että ilman kauneutta on vain muodottomuutta. Persikanvärisen ihon saa aikaan sopiva luusto ja katseen kipinän ja voiman synnyttää fyysinen terveys. Luurangon koko ja luiden niveltyminen toisiinsa antaa ulkomuodolle kauneutta ja liikehdinnälle sitäkin suloisempaa viehkeyttä. Peura tai kissa ei edes osaa liikkua tai istua kömpelösti. Tanssin mestari ei kykene opettamaan huonorakenteista ihmistä kävelemään kunnolla. Kukan värisävy juontaa juurensa maaperään, ja merisimpukan väriloisto on synnynnäistä.

>> Emersonin omaperäinen kauneuskäsitys keriytyykin lopulta takaisin kohti Elämisen taidon aloittavaa esseetä "Kohtalo". Esseisti ajattelee kauneuden olevan viimekätisesti orgaanista, luonnonmukaisuudessaan yhtä vääjäämätöntä kuin sade tai tuuli tai vuodenaikojen vaihtumiset:

Kaikki välttämättömät ja orgaaniset teot miellyttävät kauneuden havaitsijaa. Mies taluttamassa hevostaan juomaan, viljelijä kylvämässä siemeniä, puuseppä rakentamassa laivaa, seppä takomassa pajassaan tai muissa hyödyllisissä toimissaan on tarkkanäköiselle silmälle mieluisaa katseltavaa. Jos näitä asioita tehdään pelkän vaikutelman vuoksi, ne tuntuvat alhaisilta. Miten kauniita ovatkaan merellä kulkevat laivat! Toisin kuin teatterinäyttämöllä nähtävät alukset, tai kenties Yrjö neljännen pittoreskin vaikutelman luomiseksi Virginia-tekojärvelle varustamansa purret, joihin pennin tuntipalkalla on palkattu ukkoja soveliaissa kostuumeissa patsastelemaan! Millainen ero onkaan sotatoimiin marssivalla pataljoonalla ja satunnaisella lomaa viettävällä seurueella! Sotilaallisen näytöksen keskellä juhlavan kulkueen rientäessä eteenpäin lippuineen olin näkevinäni pojan iskevän kyntensä kuluneeseen seinällä joutilaana roikkuneeseen maitopannuun ja nostavan sen kepin päähän, laittaen pannun pyörimään ja piirtämään mitä jaloimpia kuviteltavissa olevia kaaria, jolloin ihmisten huomio kääntyikin koreasta kulkueesta yhtäkkiä kohti tätä hämmentävää kauneutta.

[kuvat: Moona Pennanen]

MEDIA 9: Harhat

Harhat-loppuviitteet

Ja "Harhat"-essee ääneen luettuna löytyy kuvan alla olevan linkin takaa:



Harhat-äänikirjaversio

28.3. (KE) Harhat (Illusions)

Joitakin vuosia sitten vietin miellyttävän seurueen kanssa pitkän kesäpäivän tutkimalla Kentuckyssa Mammoth Cave -luolaa. Vaelsimme halki avarien kallioholvien, jotka loivat lujan perustan yläpuolisille maakerroksille ja niiden päällä lepäävälle kaupungille. Kuljettuamme kuusi tai kahdeksan pilkkopimeää mailia luolan suulta niin syvälle kuin kävijät ylipäätään uskaltautuvat, eräs soppi tai onkalo, jota käsittääkseni kutsuttiin Serenan asunnoksi, oli täpötäynnä stalaktiitteja. Menetin yhden päivän valon.

>> Elämisen taitoa ei päätä painava temaattinen luku vaan sangen esseistinen ja kaunokirjallinen "Harhat". Heti esseen otsikossa suomentajaa kohtaa käännösongelma, johon ei ole helppoa ratkaisua. Suomen kielen käsite 'harha' herättää helpommin mielikuvia tiedollisesta erehtymisestä, erheestä tai peräti virheestä kuin alkutekstin "Illusions", vaikkei tuollaisesta harhaantumisesta Emersonin esseessä ole kuitenkaan kysysymys. Jossain vaiheessa mietin, että esseen otsikon voisi melkeinpä suomentaa sanalla "Lume", jolloin käsite rinnastuisi vaikkapa saksan kielen sanaan "Schein".

Silloin havaitsin ja yhä päällimmäisenä muistan, kuinka luolien paras anti olivat kuitenkin harhat.

>> Lukija saattaa kokea esseen "Harhat" edustavan jollakin tavoin vanhan miehen resignaatiota eli luovuttamista elämän painavien kysymysten edessä. Emerson oli Elämisen taidon ilmestyessä kyllä 57-vuotias (1860), ja "Harhat" tosiaankin päättää tämän myöhäisen pääteoksen. Essee ei ole kuitenkaan hänen viimeinen sanansa! (Jos etsitään hänen "viimeistä" esseetään, sellainen olisi pikemminkin teoksen Letters and Social Aims päättävä essee "Immortality", 1875.) Sanalla sanoen Emerson syväluotaa hyvänsuopia harhoja: sellaisia, jotka tekevät elämästä siedettävää ja joita ilman emme ensinkään voisi elää...

Aistit pettävät, suuret tavoitteet pettävät, ja tunteet ja äly luovat rakenteellisia, armollisia harhoja.

>> Toisin sanoen: tiedonkykymme eivät koskaan tavoita maailmaa sellaisenaan vaan aina aistiemme, tunteidemme ja älymme sävyttämän ja värittämän maailman. (Paljaan Todellisuuden kohtaaminen olisikin kammottavaa, Jacques Lacanin käsittein traumaattista.) Emersonin käsittelemät harhat ovat RAKENTEELLISIA: ne kuuluvat väistämättä tapaamme olla maailmassa ja tuntea maailmaaa. Näin ollen emersonilaisten harhojen voidaan peräti ymmärtää langettavan maailman ylle kauneuden hunnun. Jos esseessä "Harhat" ei puhutakaan mielikuvituksen ällistyttävästä voimasta, tätä teemaa on kuin onkin käsitellyt edellinen essee "Kauneus"!

Ja mitäpä sekin auttaa, että tiede on alkanut suhtautua avaruuteen ja aikaan vain ajattelun muotoina ja aineelliseen maailmaan oletuksenvaraisena, ja sen jälkeen vaatimus yksilöydestä ja jopa itseydestämme himmenee muun myötä, elleivät loppujen lopuksi edes ajatuksemme ole lopullisuuksia? Loputon virtaaminen ja kohoaminen tavoittaa viimein nekin, ja jokainen ajatus, jolle jokin äskeinen vaikutti lopullisuudelta, onkin nyt laajempi yleistys.

>> Harhojen todellisuus – eli ettemme koskaan tiedä mitään lopullisia totuuksia – auttaa tunnustamaan ihmiselämään vääjäämättä kuuluvan virtaavuuden ja siteettömyyden. Elämän kuten tieteenkin teoriat väistyvät ajan mittaan laajempian yleistysten tieltä. Jos käytetään nykyfilosofiasta tuttua termiä, Emerson on perin juurin fallibilisti: KOSKA tiedonkykymme on aina jollakin tavoin erehtyväistä (fallible), kaikkia näkökantojamme on loputtomasti uusinnettava. Toisin kuin monille nykyfallibilisteille, Emersonille tällainen perimmäinen erehtyväisyys ei kuitenkaan rajaudu tiedolliselle alueelle vaan ulottaa lonkeronsa etiikkaan. Juuri erehtyväisyydestä, jatkuvasta harhautumisesta ja eksyneisyydestä kumpuava sisäinen uudistumistarve on eräs emersonilaisen ajattelun kulmakiviä.

Maailmankaikkeudessa ei ole sattumia eikä sekasortoa. Kaikki on järjestelmällistä ja jäsentynyttä. Jokaisella jumalalla on oma kehänsä. Nuori kuolevainen astuu taivaanvahvuuden saliin: hän on siellä yksin seuranaan vain nämä, jotka kaatavat hänelle suosionosoituksia ja lahjoja ja kutsuvat häntä valtaistuinsaleihinsa. Sillä samalla hetkellä puhkeavat harhojen myräkät. Hän kuvittelee itsensä suureen, sinne tänne heittelehtivään joukkoon, jonka toilauksia ja touhuja hänen pitää totella: hän kuvittelee itsensä köyhäksi, orvoksi, merkityksettömäksi. Hullu joukkio ryntäilee sinne tänne ja keuhkoaa toimitettavaksi välillä yhtä, välillä toista asiaa. Mikäpä hän on heidän tahtoaan vastustamaan ja ajattelemaan tai toimimaan omasta puolestaan? Jokainen hetki uudet muutokset ja uudet harhaluulojen ryöpyt hämmentävät ja harhauttavat häntä. Kun ilma vähitellen seestyy toviksi ja pilvipeite rahtusen rakoilee, hän näkee jumalten istuvan edelleen ympärillään valtaistuimillaan – yksin he yksin hänen kanssaan.

15.4. (SU) Loppukeskustelut

* *

Viimeisellä kokoontumiskerralla tapaamme
Benen tiloissa sunnuntaina 15.4. klo 17:00
ja kerimme yhteen kurssin teemoja keskustellen.

Jokaista kurssilaista pyydetäänkin ennen sunnuntaita
hahmottelemaan paperille vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

– mitkä kurssin teemoista ovat puhutelleet minua henkilökohtaisesti?
– mistä Emersonin ajatuksista olen saanut eniten aineksia elämäni ajatteluun?
– onko jokin teema jäänyt minulle epäselväksi tai herättänyt vastareaktioita?

Kurssilla mukana olevan Marja-Leenan ehdotuksen mukaisesti
pyytäisin jokaista kurssilaista kokoamaan vastauksistaan
noihin kysymyksiin muutaman virkkeen tai
kappaleen yhteenvedon, jossa voi olla myös
Emerson-lainauksia.

Näistä yhteenvedoista
kokoan puolestani pienen pinkan,
joka voi sitten jäädä kaikille kurssilaisille
muistoksi yhteisestä Elämisen taidon ajattelemisesta...

Yllä oleva video (jonka kuvasin ennen "Harhat"-esseetä)
antaa aineksia kurssin teemojen yhteen punomiseen
Kaikkien esseiden äänikirjaversiot ovat
kuunneltavissa yhdessä paikassa
seuraavassa osoitteessa:

Elämisen taito-äänikirja