Jottemme vain erehtyisi: tällaista valtaa ei ole puettu satiiniin. Lynchin lain vallasta on kyse, sotilaiden ja merirosvojen, ja sävyisiä ja uskollisia laki höykyyttää. Vaan voima tuo vastavoimansa – ja tässä piileekin viestini – mitä erilaisimmat voimat yleensä ponnahtavat esiin samalla hetkellä: hyvä tai huono energia, mielen voima ja fyysinen terveys, irstailun vimma ja hurskauden hurmio.
>> Tarkasti luettuna jo "Kohtalo" vihjannut siitä, etteivät välttämättömyyden ainoita vastavoimia ole vapaus ja luovat kyvyt, vaan näiden kaikkien taustalla piilee "maailman toinen kaksinainen seikka", nimittäin VOIMA. Olemme tavanneet suomentaa esseen "Power" vallaksi, mutta ehkäpä parin viikon päästä aika on kypsä, ja muutamme käännöksen esseen voimanpesäkkeitä paremmin vastaavasti "Voimaksi" ---
Ja etiikassa villit vapaudet jalostavat rautaisen omantunnon: suurin sykäyksin varustetuilla luonteilla on suuret varannot, he palaavat kaukaa. Politiikassa demokraattien pojista tulee republikaaneja, kun taas isän purppuran punainen republikaanisuus muodostaa luonnon puuskan, joka edelleen synnyttää seuraavassa sukupolvessa sietämättömän hirmuvaltiaan. Toisaalta yhä säikympi ja kapeakatseisempi konservaatiivisuus herättää lapsissa inhoa ajaen nämä kohti radikalismin suomaa suuntäyttä raikasta ilmaa.
>> Emerson jos kuka ymmärsi vastavoimien todellisuutta ja keskinäisiä riippuvuussuhteita arkielämässä. Korkeatasoinen eettisyys ei kehity neuroottisen tarkasti kontrolloidusta siveellisyydestä vaan avoimuudesta elämän villeillekin sykäyksille. Näin ollen voisi esittää, että "Sivistyksen" ja "Kauneuden" kaltaisilta esseiltä putoaisi pohja, ellei niiden kääntöpuoleksi ja vastavoimaksi asettuisi "Kohtalo" ja "Voima". (Emersonin esseet muodostavat keskenään kaikenlaisia vastakohtapareja, vaikka ilmeisimmät vastakkaisuudet muodostuvatkin usein peräkkäisten esseiden, kuten "Vaurauden" ja "Sivistyksen", välille.)
Tällaisen valtimoveren ylenmäärällä varustetut ihmiset eivät elä pähkinöillä tai yrttiteellä tai valituslauluilla, eivät osaa lukea romaaneja sen enempää kuin lyödä korttiakaan, eivät voi tyydyttää kaikkia tarpeitaan torstaisella luennolla tai Bostonin Atheneumissa. He isoavat seikkalua, ja Piken huipulle heidän onkin päästävä: mieluummin kuolisivat intiianin tomahawkista kuin istuisivat kaiken päivää ja kaikki päivät kapean toimistopöydän äärellä. Sotaan heidät on luotu, merelle, louhoksille, metsästäjiksi ja avohakkaajiksi: hiuksenhienoihin seikkailuihin ja valtaviin riskeihin, tapahtumarikkaan elämän iloon.
Parhaat anekdootit tästä voimasta kuulee alkukantaisen elämän piiristä, tutkimusmatkailijoilta, sotilailta ja teurastajilta. Vaan kuka välittääkään sarjamurhaajien karkumatkoista, karhujen tappeluista tai jäävuorten hankautumisista? Jos mitään muuta ei ole, ei fyysiselläkään voimalla ole arvoa. Kasoihin kertyneenä lumi on yhdentekevää, kuten tuli vulkaanoissa tai solfataroissa; jään suloisuus käy ilmi trooppisissa maissa, keskikesän päivinä. Tulen mukavuus piilee siinä, että sitä on ahjossamme vähäinen määrä, sähkön taas hallittavissa virtajohdoissa eikä niinkään latautuneiden pilvien puuskissa.
>> Jälleen – miten vavahduttava esimerkki vastavoimien todellisuudesta – niin ilmeinen, että täytyykin olla likipitäen nero tuollaista kirjottaessaan! Esimerkkiä voisi laajentaa vaikkapa tunteisiin: jos rakkautta on ylenmäärin, jos joku ihminen vaikkapa niin sanoaksemme kasvaa pumpulissa, silloin tasapainon säilyttämiseksi tarvitaan niin ikään ripaus vihaa – ankaraa kykyä asettaa rajoja – ja vastaavasti siellä, missä leimuaa viha ja epäluulo tarvitaan kaikkein kipeimmin rakkautta ja ystävyyttä.
Tällainen alkukantainen mahti suo yllättävän nautinnon esiintyessään äärimmäisen hienostuneessa muodossa, kuten korkean taiteen etevimmissä harjoittajissa. Kun Michelangelon oli maalattava Sikstuksen kappelin fresko, jollaisesta taiteesta hän ei tiennyt mitään, hän matkasi paavin puutarhoihin Vatikaanin taakse ja kaivoi lapiolla maasta okraa, punertavaa ja kellertävää, omin käsin sekoitti ne liimaan ja veteen, ja kun ne vihdoin monien kokeilujen jälkeen sopivat hänelle, hän kipusi tikkailleen ja viikko toisensa perään maalaamiselta päästyän maalasi, kuukaudesta toiseen jumalattaria ja profeettoja. Hän ohitti edeltäjänsä korskilla elinvoimallaan samoin kuin älynsä ja hienovaraisuutensa puhtaudella. Ei edes lopulta kesken jäänyt omakuva musertanut häntä. Michelangelolla oli tapana piirtää hahmonsa ensin luurankoina, sitten vaatettaa heidät lihaan ja lopulta sovitella niiden ylle vaatteita. ”Voi!”, totesi minulle urhea maalari näitä asioita ajatellessaan, ”jos maalari epäonnistuu, hänen on täytynyt työnteon sijaan haaveilla. Taiteessamme ei käy tietä menestykseen paitsi takkinsa riisumalla, pursottamalla maalia, toimien kuten kaivaja rautateillä, kaiken päivää ja kaikki päivät.”
>> Emersonilaisessa voiman fenomenologiassa – "fenomenologiasta" ks. kommentit esseeseen "Käytös" – on mullistavaa juuri se, miten fyysinen voima nähdään analogiseksi hienostuneemmille voiman lajeille, kuten taiteelliselle virtuoosisuudelle. Mieleeni juontuu Maurice Ravellin yksinomaan vasemmalle kädelle säveltämä pianokonsertto, jonka häneltä oli tilannut kuuluisan filosofin veli Paul Wittgenstein, oikean kätensä ensimmäisessä maailmansodassa menettänyt pianisti. Siperialaisella vankileirillä Paul piirsi puulaatikon päälle pianon koskettimet ja kohmeisin käsin harjoitteli seitsemän tuntia päivässä. Millaista voiman ylenmäärää; kunpa voisimmekin itse kukin kasvaa tuollaiseksi ylitsevuotavan voiman pesäkkeiksi!
Mitä teemmekään, viime kädessä kyse ei ole ajatuksemme ilmaisusta, kulkumme valinnasta, vaan väliaineen ja aineksen vastoinkäymisten voittamisesta. Siksi harjoitus on niin hyödyllistä, ja amatööreille on aivan turhaa hääriä ammatinharjoittajien parissa. Joka päivä kuusi tuntia pianon ääressä, vain kosketuksen vaivattomuuden takaamiseksi, kuusi tuntia päivässä maalaamisen parissa, vain outojen ainesten, öljyn, okran ja pensselien hallitsemiseksi. Nähtyään kätten asennot koskettimilla mestarit väittävät heti tunnistavansa musiikin mestarin – niin hankala ja tärkeä toimi on jonkin soittimen hallitseminen. Mekaanikon ja kaupankäyjän voima piilee siinä, että he ovat oppineet työvälineidensä käytön ja taidot tunnistamalla, loputtomalla yhteen- ja jakolaskulla.
