VIDEO 0: Teosjohdanto

... videon pureskelemisavuksi pieni pähkinä:

Kuinka "ELÄMÄN TAITO" voi merkitä:
- YHTÄÄLTÄ: elämän hallintaa
- TOISAALTA: elämän kantavuutta?



Tervetuloa seuraamaan tulevia videoita

-- ja ennen muuta esseiden liveluentaa!

MEDIA 1: Kohtalo

Kohtalo-loppuviitteet 1/2

Kohtalo-loppuviitteet 2/2

Ja "Kohtalo"-essee ääneen luettuna löytyy kuvan alla olevan linkin takaa:



Kohtalo-äänikirjaversio, osa 1

Kohtalo-äänikirjaversio, osa 2

[Esseen kesto 32 min + 36 min = 1 h 8 min]

26.1. Kohtalo (Fate)

Miten ihminen voisikaan paeta isiään tai imeä ulos suonistaan mustan isänsä tai äitinsä elämästä imemänsä pisaran? Perheiden osalta usein vaikuttaa siltä, kuin kaikki siittäjien luonteenpiirteet olisi kasattu moniin puteleihin – jokin merkitsevä piirre jokaisessa taloa asuvassa pojassa ja tyttäressä – ja silloin tällöin jokin sekoittumaton luonne, silkka pidäkkeetön eliksiiri, perheen pahe kerääntyykin yksittäiseen yksilöön, jolloin muut välttyvät siltä vastaavassa määrin. Joskus pelkkä seuralaisemme ilmeen muutos saattaa saada meidät sanomaan jonkun, isän tai äidin, saapuvan hänen silmiensä pihoille, tai ehkä se onkin kaukainen sukulainen.

>> ELÄMISEN TAITO lähtee liikkeelle esseestä "Kohtalo", joka on hänen kaikista esseistään eräs haastavimpia ja myöhäisesseistään eniten kommentoitu. Siinä missä teoksen kaikki muut esseet muodostavat keskenään vastakohtapareja, on ensimmäinen essee ikään kuin sinfonian avaava osa, jossa vastakkaiset teemat, kohtalo ja vapaus, esiintyvät rinta rinnan. Esseen otsikkona voisikin olla yhtä hyvin "Vapaus", muodostaahan esseessä vapaus välttämättömyyden tai kohtalon vastavoiman. Kuitenkin esseen alkupuoli kuvailee kohtalon ja luonnon armotonta voimaa, ja moninaiset esimerkit tuonevat esiin jotakin oudon kaunista tai huojentavaa siitä tavasta, jolla kohtalo elämiämme ohjailee...

Ihmisen osa ei ole luonnonjärjestyksessä, pussina pussien perässä, mahana ja raajoina, ei ketjun siteenä eikä lainkaan jonninjoutavina kimppuina ja kamppeina, vaan järisyttävänä vastakkaisuutena, maailmankaikkeuden äärimmäisten napojen yhteentuojana. Hänen sukulaisuutensa allansa oleviin on jo käynyt ilmi – paksukalloisiin, pikkuaivoisiin, kalankaltaisiin, nelivatsaisiin, heikosti kaksijalkaisiksi naamioituihin nelijalkaisiin – ja uusista voimista ihminen on maksanut vanhojen menetyksellä. Hänessä asustaa maankappaleita räjäyttävä ja synnyttävä salama, planeettojen ja aurinkojen luoja. Yhdellä laidalla vaikuttavat alkukantainen järjestys, hiekkakivi ja graniitti, kallionkielekkeet, turve, metsä, meri ja ranta, toisella puolella ovat luontoa rakentavat ja purkavat ajattelu ja henki – silmiemme edessä rinta rinnan, jumala ja piru, mieli ja aine, kuningas ja keplottelija, ketju ja alkuneste, tyynesti kunkin ihmisen katseessa ja aivoissa matkaten.

>> Olen aina ollut sitä mieltä, että kaikki Emersonin sanomat asiat on otettava vastaan juuri niin vakavasti ja kirjaimellisesti kuin hän on ne tarkoittanut ja kirjoittanut. Jos emersonilaisessa ihmisessä asustaa maankappaleita räjäyttävä ja synnyttävä salama, planeettojen ja aurinkojen luoja, hän todella tarkoittaa meissä kaikissa piilevän tuollaista jytyä! Olisi mitä latteinta tylsämielisyyttä sivuuttaa olan kohautuksella ankarimpia kiteytyksiä väittäen niiden olevan lähinnä vain liioiteltuja metaforia --

Istumme aloillamme ja määräilemme, ja vaikka nukummekin, niin vain unemme käyvät toteen.



Oikeaa kohtalon käyttöä on toimiemme kohottaminen luonnon ylevyyden mittaan. Alkuvoimille ei pärjää eikä niitä voi kukistaa mikään muu kuin ne itse. Sellainen olkoon ihminenkin. Osoittaen herruutensa luonnon mittakaavaan kohoavilla tavoilla ja teoilla ravistakoon hän rinnastaan tyhjää tuulta puhkuvat hullut kuvitelmat.

>> Ehkäpä Emerson korostaa kohtalon äärimmäistä voimaa – sen kaikkiallista ilmenemistä niin luonnon katastrofeissa, kasvonpiirteissä kuin luonteenlaaduissakin – tuodakseen esille kohtaloa vastassa olevan voiman valtavuuden. Ei siis ole niin, että emersonilainen ihminen on vapaa vain niiltä osin kuin kohtalo ei häntä rajoita. Päinvastoin: perimmäistä vapautta on omien toimien kohottaminen luonnon ylevyyden mittaan.

Ihmiset kuvittelevat kohtalonsa itselleen vieraiksi, koska parike on piilossa. Mutta sielu sulkee sisäänsä tapahtuman, joka sille on tapahtuva; ja mitä osaksemme rukoilemmekaan käy aina toteen. Tapahtuma on ihmisen muodon leima. Se sopii hänelle kuin ihonsa. Mitä kukin tekee on hänelle ominaista. Tapahtumat ovat hänen ruumiinsa ja mielensä lapsia.

>> Emersonin esseet ovat parhaimmillaan yhtä lohduttavia kuin huojentavat musiikkiteokset, kuten vaikkapa Brahmsin Deutsches Requiem. Jos vain osaisimme ja tohtisimme elämässämme kyllin varhain toivoa osaksemme niitä asioita, jotka ovat meille ominaisimpia, olisi kohtalo meitä kohtaan kenties armollinen...

Niinpä kun ihminen joutuu kohtalonsa orjaksi, hänen lonkissaan on särkyä, hänen mielensä kangistunut, jalassaan kampura ja aivoissa kyttyrä, hapan naama ja itsekäs luonne, ryhdissä vinouma ja tunteissa harhaluulo, tai hänet painaa maahan rotunsa pahuus, hän on ratsastava suhteellaan maailmankaikkeuteen, jonka eduksi hänen turmionsa koituu. Jättäen taakseen kärsivän daemonin hän on asettavava itsensä Jumaluuden puolelle, mikä takaa hänen tuskillaan universaalin hyödyn.

>> On nähdäkseni suuri väärinymmärrys väittää, kuten tutkimuskirjallisuudessa on usein tehty, Emersonin laiminlyövän elämän varjopuolia. Totuus on toisenlainen: juuri kärsimysten kanssa emersonilainen esseistiikka opettaa meitä elämään, sillä suurtenkin vastoinkäymisten kohdalla meillä on oltava uskoa siihen, että kuitenkin elämä kantaa.

Asettakaamme alttareita Kauniille Välttämättömyydelle. Jos katsoisimme ihmiset vapaiksi niin, että he yhdellä villillä tahdon ilmauksella voisivat kukistaa asioiden lain – silloin kai lapsen käsikin voisi kiskoa alas auringon. Jos pienimmässäkään yksityiskohdassa kykenisimme järkyttämään luonnon järjestystä – kuka enää hyväksyisi elämää lahjana?

MEDIA 2: Valta

Valta-loppuviitteet

Ja "Valta"-essee ääneen luettuna löytyy kuvan alla olevan linkin takaa:



Valta-äänikirjaversio

2.2. Valta (Power)

Jottemme vain erehtyisi: tällaista valtaa ei ole puettu satiiniin. Lynchin lain vallasta on kyse, sotilaiden ja merirosvojen, ja sävyisiä ja uskollisia laki höykyyttää. Vaan voima tuo vastavoimansa – ja tässä piileekin viestini – mitä erilaisimmat voimat yleensä ponnahtavat esiin samalla hetkellä: hyvä tai huono energia, mielen voima ja fyysinen terveys, irstailun vimma ja hurskauden hurmio.

>> Tarkasti luettuna jo "Kohtalo" vihjannut siitä, etteivät välttämättömyyden ainoita vastavoimia ole vapaus ja luovat kyvyt, vaan näiden kaikkien taustalla piilee "maailman toinen kaksinainen seikka", nimittäin VOIMA. Olemme tavanneet suomentaa esseen "Power" vallaksi, mutta ehkäpä parin viikon päästä aika on kypsä, ja muutamme käännöksen esseen voimanpesäkkeitä paremmin vastaavasti "Voimaksi" ---

Ja etiikassa villit vapaudet jalostavat rautaisen omantunnon: suurin sykäyksin varustetuilla luonteilla on suuret varannot, he palaavat kaukaa. Politiikassa demokraattien pojista tulee republikaaneja, kun taas isän purppuran punainen republikaanisuus muodostaa luonnon puuskan, joka edelleen synnyttää seuraavassa sukupolvessa sietämättömän hirmuvaltiaan. Toisaalta yhä säikympi ja kapeakatseisempi konservaatiivisuus herättää lapsissa inhoa ajaen nämä kohti radikalismin suomaa suuntäyttä raikasta ilmaa.

>> Emerson jos kuka ymmärsi vastavoimien todellisuutta ja keskinäisiä riippuvuussuhteita arkielämässä. Korkeatasoinen eettisyys ei kehity neuroottisen tarkasti kontrolloidusta siveellisyydestä vaan avoimuudesta elämän villeillekin sykäyksille. Näin ollen voisi esittää, että "Sivistyksen" ja "Kauneuden" kaltaisilta esseiltä putoaisi pohja, ellei niiden kääntöpuoleksi ja vastavoimaksi asettuisi "Kohtalo" ja "Voima". (Emersonin esseet muodostavat keskenään kaikenlaisia vastakohtapareja, vaikka ilmeisimmät vastakkaisuudet muodostuvatkin usein peräkkäisten esseiden, kuten "Vaurauden" ja "Sivistyksen", välille.)

Tällaisen valtimoveren ylenmäärällä varustetut ihmiset eivät elä pähkinöillä tai yrttiteellä tai valituslauluilla, eivät osaa lukea romaaneja sen enempää kuin lyödä korttiakaan, eivät voi tyydyttää kaikkia tarpeitaan torstaisella luennolla tai Bostonin Atheneumissa. He isoavat seikkalua, ja Piken huipulle heidän onkin päästävä: mieluummin kuolisivat intiianin tomahawkista kuin istuisivat kaiken päivää ja kaikki päivät kapean toimistopöydän äärellä. Sotaan heidät on luotu, merelle, louhoksille, metsästäjiksi ja avohakkaajiksi: hiuksenhienoihin seikkailuihin ja valtaviin riskeihin, tapahtumarikkaan elämän iloon.



Parhaat anekdootit tästä voimasta kuulee alkukantaisen elämän piiristä, tutkimusmatkailijoilta, sotilailta ja teurastajilta. Vaan kuka välittääkään sarjamurhaajien karkumatkoista, karhujen tappeluista tai jäävuorten hankautumisista? Jos mitään muuta ei ole, ei fyysiselläkään voimalla ole arvoa. Kasoihin kertyneenä lumi on yhdentekevää, kuten tuli vulkaanoissa tai solfataroissa; jään suloisuus käy ilmi trooppisissa maissa, keskikesän päivinä. Tulen mukavuus piilee siinä, että sitä on ahjossamme vähäinen määrä, sähkön taas hallittavissa virtajohdoissa eikä niinkään latautuneiden pilvien puuskissa.

>> Jälleen – miten vavahduttava esimerkki vastavoimien todellisuudesta – niin ilmeinen, että täytyykin olla likipitäen nero tuollaista kirjottaessaan! Esimerkkiä voisi laajentaa vaikkapa tunteisiin: jos rakkautta on ylenmäärin, jos joku ihminen vaikkapa niin sanoaksemme kasvaa pumpulissa, silloin tasapainon säilyttämiseksi tarvitaan niin ikään ripaus vihaa – ankaraa kykyä asettaa rajoja – ja vastaavasti siellä, missä leimuaa viha ja epäluulo tarvitaan kaikkein kipeimmin rakkautta ja ystävyyttä.

Tällainen alkukantainen mahti suo yllättävän nautinnon esiintyessään äärimmäisen hienostuneessa muodossa, kuten korkean taiteen etevimmissä harjoittajissa. Kun Michelangelon oli maalattava Sikstuksen kappelin fresko, jollaisesta taiteesta hän ei tiennyt mitään, hän matkasi paavin puutarhoihin Vatikaanin taakse ja kaivoi lapiolla maasta okraa, punertavaa ja kellertävää, omin käsin sekoitti ne liimaan ja veteen, ja kun ne vihdoin monien kokeilujen jälkeen sopivat hänelle, hän kipusi tikkailleen ja viikko toisensa perään maalaamiselta päästyän maalasi, kuukaudesta toiseen jumalattaria ja profeettoja. Hän ohitti edeltäjänsä korskilla elinvoimallaan samoin kuin älynsä ja hienovaraisuutensa puhtaudella. Ei edes lopulta kesken jäänyt omakuva musertanut häntä. Michelangelolla oli tapana piirtää hahmonsa ensin luurankoina, sitten vaatettaa heidät lihaan ja lopulta sovitella niiden ylle vaatteita. ”Voi!”, totesi minulle urhea maalari näitä asioita ajatellessaan, ”jos maalari epäonnistuu, hänen on täytynyt työnteon sijaan haaveilla. Taiteessamme ei käy tietä menestykseen paitsi takkinsa riisumalla, pursottamalla maalia, toimien kuten kaivaja rautateillä, kaiken päivää ja kaikki päivät.”

>> Emersonilaisessa voiman fenomenologiassa – "fenomenologiasta" ks. kommentit esseeseen "Käytös" – on mullistavaa juuri se, miten fyysinen voima nähdään analogiseksi hienostuneemmille voiman lajeille, kuten taiteelliselle virtuoosisuudelle. Mieleeni juontuu Maurice Ravellin yksinomaan vasemmalle kädelle säveltämä pianokonsertto, jonka häneltä oli tilannut kuuluisan filosofin veli Paul Wittgenstein, oikean kätensä ensimmäisessä maailmansodassa menettänyt pianisti. Siperialaisella vankileirillä Paul piirsi puulaatikon päälle pianon koskettimet ja kohmeisin käsin harjoitteli seitsemän tuntia päivässä. Millaista voiman ylenmäärää; kunpa voisimmekin itse kukin kasvaa tuollaiseksi ylitsevuotavan voiman pesäkkeiksi!

Mitä teemmekään, viime kädessä kyse ei ole ajatuksemme ilmaisusta, kulkumme valinnasta, vaan väliaineen ja aineksen vastoinkäymisten voittamisesta. Siksi harjoitus on niin hyödyllistä, ja amatööreille on aivan turhaa hääriä ammatinharjoittajien parissa. Joka päivä kuusi tuntia pianon ääressä, vain kosketuksen vaivattomuuden takaamiseksi, kuusi tuntia päivässä maalaamisen parissa, vain outojen ainesten, öljyn, okran ja pensselien hallitsemiseksi. Nähtyään kätten asennot koskettimilla mestarit väittävät heti tunnistavansa musiikin mestarin – niin hankala ja tärkeä toimi on jonkin soittimen hallitseminen. Mekaanikon ja kaupankäyjän voima piilee siinä, että he ovat oppineet työvälineidensä käytön ja taidot tunnistamalla, loputtomalla yhteen- ja jakolaskulla.

MEDIA 3: Vauraus

Vauraus-loppuviitteet

Ja "Vauraus"-essee ääneen luettuna löytyy kuvan alla olevan linkin takaa:



Vauraus-äänikirjaversio

9.2. Vauraus (Wealth)

Ajattelen toisinaan: olisipa minulla omanlaistani musiikkia – voisinpa asua suuressa kaupungissa ja tietää, mihin mennä aina kun kaipaisin musiikillisten aaltojen puhdistavuutta ja ylitsevuotavuutta, niiden jalostavuutta ja lääkitsevyyttä.

>> Näkemykseni mukaan Emersonin esseet, myös ELÄMISEN TAIDOSSA, voidaan ymmärtää paitsi toistensa vastavoimiksi myös käsitteellisiksi edellytyksiksi. Esimerkkejä: ei voi olla sivistystä, ellei ole hyvää käytöstä, ja edelleen korkea sivistys tekee mahdolliseksi entistä sivistyneemmän käytöksen. Samoin tarvitaan vaurautta, jotta ihminen voi vaalia hengenlahjojaan – vapautta, voimaa ja sivistystä – onhan vauraus ikään kuin materiaalinen vastine sille, että ihminen voi Emersonin ihanteen mukaisesti rakastaa kaikkea, ammentaa mahdollisimman laajalti erilaisista luonnon ja sivistyksen varannoista.

Nykyaikainen sosialismi on saanut aikaan paljon hyvää panemalla ihmiskunnan miettimään, kuinka määrätyistä sivistävistä eduista, joista nykyään nauttivat vain äveriäät, voisivat nauttia kaikki – kuinka esimerkiksi tieteiden ja taiteiden keinot ja menetelmät voitaisiin tuoda kaikkien ulottuville. Monia hyviä ylellisyystavaroita voivat omistaa vain harvat. Jokainen toivoo näkevänsä Saturnuksen renkaat, Jupiterin ja Marsin kiertolaiset, kuun vuoret ja kraatterit – mutta miten harva pystyykään hankkimaan kaukoputken! Heistäkään tuskin kukaan haluaa vaivoikseen sen kunnossapitämistä ja esittelemistä. Sama koskee sähkökojeita ja kemianlaitteita ja monia muita vastaavia asioita. Jokaisella voi olla tilaisuus tutkia kirjoja, joita hän ei välitä omistaa, kuten tietosanakirjoja, sanakirjoja, luetteloita, meri- ja maastokarttoja ja julkisia asiakirjoja: myös kuvia linnuista, nisäkkäistä, kaloista, simpukoista, puista, kukista, joiden nimet hän tahtoo tietää.



Vastaanottavaiselle mielelle kuvataiteilla on jalostava vaikutus, joka on yhtä myönteinen kuin musiikilla, eikä vastaavaa saa mistään muualta. Vaan valmistuskustannustensa lisäksi kuvista, kaiverruksista, patsaista ja valoksista koituu kuluja gallerioille ja näyttelyiden järjestäjille. Ihmiset pääsevät kokemaan taideteoksia vain harvoin, ja niiden arvo kohoaakin siitä, että niistä voivat nauttia monet. Kreikan kaupungeissa pidettiin häväistyksenä, jos joku tekeytyi omistamaan taideteoksen, joka kuului kaikille sen näkeville.

>> Kun vaurautta on kylliksi, ei sen Emersonin toiveen mukaisesti pitäisi johtaa ahneuteen ja itsekkyyteen, vaan pikemminkin siihen, että aiemmin vain muutamien ihmisten tai ihmisryhmien tavoitettavissa olevat hyödykkeet ja taiteet olisivat laajalti kaikkien tavoitettavissa. Tekniikan kehityksen sokaisema edistysusko sikseen; ehkäpä nykyään sittenkin turhan helposti unohdamme, kuinka nykyaikainen sivistys on tuonut käden ulottuville asioita, joista aiemmin ihminen olisi vain voinut haaveksia!

Englannin rautateiden hiljattaisessa rakennusurakassa oli mukana kaksi huomattavaa insinööriä. Herra Brunel oikaisi suoraan alkupisteestä loppupisteeseen vuorten lomitse, jokien poikki ja maanteiden yli. Hän veti reitin suoraan herttuakuntien halki talojen kellareiden ja ullakkoikkunoiden läpi ja saapui määränpäähänsä geometrikkojen suureksi mielihyväksi mutta yhtiönsä kustannukseksi. Stephenson sitä vastoin uskoi, että joki tietää reitin paremmin, seuraili laaksoaan yhtä huomiotta kuin oma Western Railroad -ratamme kulkee pitkin Westfieldjoen rantamia, ja se rakennustapa osoittautuikin turvallisimmaksi ja halvimmaksi. Bostonin suunnittelivat kuulemma lehmät. Huonompiakin maaston kartoittajia on nähty. Jokainen niittyjämme tarpova jalankulkija saa kiittää lehmiä parhaan polun raivaamisesta tiheikköön ja kukkuloille. Kulkijat ja intiaanit arvostavat biisonien reittejä, jotka ovat varmastikin helpoin mahdollinen kulkureitti vuorten yli.

MEDIA 4: Sivistys

Sivistys-loppuviitteet

Ja "Sivistys"-essee ääneen luettuna löytyy kuvan alla olevan linkin takaa:



Sivistys-äänikirjaversio

16.2. Sivistys (Culture)

Kunpa eläisimme karskisti, pukeutuisimme suoraviivaisesti ja kantaisimme raskaan painon.

>> Emersonilainen sivistys, alkutekstissä Culture merkitsee tarkkaan ottaen Self-Culturea, joka puolestaan on melko laajalti käytetty englanninnos saksankieliselle Bildung-käsitteelle. Tällaisessa sivistyksessä ei ole kyseessä erikoisalan hallitseminen vaan laajan, tasapainoisen ja avaran elämän kokonaisnäkemyksen hahmottaminen: näin ollen "Sivistys" asettuu ELÄMISEN TAIDON kontekstissa eri esseiden (ajoittain liioiteltujakin) painotuksia tasapainottavaksi voimaksi:

Jos yhden ja saman kielen näppääminen onkin pahasta, vieläkin pahempaa on se, että luonto on vankistanut itsekkyyden asemaa suomalla yksityiselle ihmiselle omahyväisen käsityksen hänen asemastaan järjestelmässä. Egoistit ovat yhteiskunnan rutto. Heidänlaisiaan löytyy teräviä ja tyhmiä, maallikkoja ja pyhimyksiä, kovaotteisia ja hienovaraisia. Influenssan tavoin tämä sairaus iskee kaikenlaisiin fysionomioihin. Lääkäreiden tanssitaudiksi nimittämässä sairaudessa potilas tuon tuosta pyörii kehää jatkaen yhdessä kohdin hidasta pyörintäänsä. Ettei vain egoismi olisi kyseisen vaivan metafyysinen muunnelma? Oman lahjakkuutensa muodostamalla kehällä ihminen juoksentelee ympäriinsä, vajoaa lahjakkuutensa palvontaan ja hukkaa suhteensa maailmaan. Kaikilla mielillä on sama taipumus. Kärsimyksessä rypevät ihmiset pöyhkeilevät piinallaan, repivät ruhjeistaan nöyhtää, tuovat julki tolkuttomia rikoksiaan, jotta vain heitä säälisimme. Sairaus vetää heitä puoleensa, herättäähän fyysinen kipu sivusta seuraajissa aina kiinnostusta, aivan kuten olemme havainneet itseään mitättöminä pitävien lasten yhtäkkiä aikuisten huoneeseen astuessa alkavan yskiä aina tukehtumiseen asti, vain huomiota herättääkseen.

>> Emerson ammensi vaikutteita muun maussa skandinaavisesta mytologista, josta hänen esseisiinsä ilmestyvät Alfadir ja Mimir. Filosofisesti ajatellen hän ei koskaan luopunut ensimmäisen teoksensa Luonto (Nature) ohjelmanjulistuksesta: alkuperäisestä suhteesta maailmankaikkeuteen. Aina myöhäiseen päätökseensa ELÄMISEN TAITO asti hän ihannoi alkukantaista voimaa ja kuulutti usein oppineiltakin alkuperäisen kirkasta terävänököisyyttä --

Oppineita kohtaa sattumoisin sellainen seikka, että kukin heistä kuvittelee olevansa silmiinpistävän vastenmielinen omassa yhteisössään. Kunpa kiskoisimme heidät kuiville tällaisesta ärtyvyyden sillasta! Terveellä verellä huuhdotaan puhtaaksi heidän pergamenttinahkansa. Annetaan heille takaisin pantiksi Mimirin lähteelle jätetyt silmät. Jos ihminen kuitenkin joutuu tointensa uhriksi, mitä väliä on sillä, mitä ensinkään tekee?

>> Evoluutio määrittää olemisellemme rajoja, mutta meidän ei kuitenkaan pidä jäädä "sopeutumiskykymme" uhreiksi. Emme ole kuin Pavlovin rottia, joille refleksinomaisesti herahtaa vesi kielelle, jos ne vain kuulevat aiemmin ruoan santia merkinneen kellon äänen. Juuri sivityksen voimalla ihminen voi kurottaa biologisista raameistaan kohti olemisen korkeampia sfäärejä!

Luonto ei lotkauta korviaan yksilöille. Kun sillä on tavoitteita toteutettavinaan, se toteuttaa ne. Soissa ja meren rannoilla kahlaaminen taitaa jäädä joidenkin lintujen kohtaloksi, ja niin tarkasti ne onkin tähän luotu että ne ovat suorastaan noiden alueiden vankeja. Elinympäristönsä ulkopuolella jokainen eläin nääntyy. Lääkäreille kaikki miehet ja naiset ovat vain yhden elimen suurentumia. Sotilas, lukkoseppä, pankkiiri tai tanssija eivät voisi vaihtaa toimiaan. Niin jäämme sopeutumiskyvyn uhreiksi.



Keskinkertaisuudelta käy suojaksi yksityisyys, nerouden vankka ystävä, kolea outo suoja, jossa kasvavat aurinkojen ja tähtien tuolle puolen kannattelevat siivet. Ken onkaan johtava ja innoittava rotuaan, häntä on suojeltava toisten ihmisten sielujen seurassa matkaamiselta, elämiseltä, hengittämiseltä, lukemiselta ja kirjoittamiselta heidän ajan hampaan kuluttamien mielipiteidensä ikeen alla. ”Aamulla – yksityisyys”, totesi Pythagoras, jotta luonto voisi puhutella mielikuvitusta syvemmin kuin seurassa konsanaan ja että luonnon mielitietty voisi tehdä tuttavuutta sellaisten jumalaisten vahvuuksien kanssa, jotka paljastavat itsensä vain vakavalle ja yleistyksiin kykenevälle ajattelulle.

>> Tarkkaan luettuna havaitsemme, kuinka Emerson ei korosta filosofiassaan yksityisyyttä itsetarkoituksellisesti vaan tähdentääkseen "tietynlaista ajattelun sävyä" (ks. paragraafi 31). Toisin sanoen ajatukset ovat sitä parempia, jos ne vain voi jakaa ihmisten kesken, mutta usein omaperäisten ajatusten tavoittaminen edellyttää ensin itsenäistä, peräti yksityistäkin asioiden tutkistelua.

Antiikin ihmisten näkemyksen mukaan suuri ihminen oli sellainen, joka vihon viimeiseksi halusi loistaa, joka viittasi kintaalla menestysken kurtistuksille.

>> Kurssimme välietappikeskusteluissa eräs osallistuja totesi oivaltavasti, kuinka essee "Sivistys" rakentaa muista teoksen teksteistä poiketen vaikuttavan crescendon – asteittaisesti voimistuvan huipentuman, joka luonnollisesti kulminoituu esseen loppuun. "Kohtalo" päättyykin lähinnä nöyrään rukoukseen (Asettakaamma alttareita kauniille välttämättömyydelle...) ja monet Emersonin myöhäiskauden esseet kuitenkin melko hillittyihin yleistyksiin, mutta "Sivistys" kulminoituu suorastaan profeetalliseen julistukseen. Julistuksen juuret vaikuttaisivat olevan evoluutio-opillisessa ajatuksessa lajien kehittymisestä kohti parempaa, mutta ajatuksen oksat kurottavatkin sitten paljon noita juuria korkeammalle...

Fossiilikerrostumat osoittavat luonnon lähteneen liikkeelle alkeellisista muodoista ja niistä kohonneen yhä mutkikkaampiin niin pian kuin maa vain soveltui niiden asuinsijaksi, ja niin alhaiset muodot katoavat korkeampien ilmestyessä. Valmiita ihmisiä omasta rodustamme ei voi sanoa olevan kuin muutaman. Yhä edelleen kannamme visusti jäljessämme roikkuvia jäänteitä meitä edeltäneestä nelijalkaisesta järjestelmästä. Näitä miljoonia nimitämme ihmisiksi, vaan eivät he vielä ihmisiä ole...

MEDIA 5: Käytös

Käytös-loppuviitteet

Ja "Käytös"-essee ääneen luettuna löytyy kuvan alla olevan linkin takaa:



Käytös-äänikirjaversio

23.2. Käytös (Behavior)

Ihminen ei pysty katsomaan suoraan aurinkoon, ja siksi hän vaikuttaa epätäydelliseltä. Siperiassa eräs matkalainen tapasi hiljattain ihmisiä, jotka pystyivät erottamaan Jupiterin kiertolaiset paljain silmin. Eräiltä piirteiltään eläimet päihittävät meidät. Linnut näkevät pidemmälle, onhan niillä siipiensä ansiosta korkeampi tarkkailuasema. Lehmä saattaa usuttaa vasikkaansa – salaisella merkillä, kenties katseellaan – juoksemaan pakoon tai paneutumaan makuulle ja piiloutumaan. Kilparatsastajat kertovat määrättyjen hevosten ”näkevän koko tienoon”. Ulkoilmaelämä ja metsästys yhtä lailla kuin ruumiillinen työ suovat ihmisen katseeseen eloa.

>> Jo esseen "Sivistys" yhteydessä taisi tulla puheeksi, kuinka on hienoa havaitseva jonkun filosofin kiinnittävän merkittävästi huomiota filosofian ruumiilliseen/keholliseen puoleen. Siinä missä monille filosofeille ajattelu on kuitenkin ennen muuta hengen toimintaa, saavat emersonilaisessa viitekehyksessä ajatukset aina henkisen ulottuvuutensa lisäksi myös ruumiillisen muotonsa. Näin ollen frenologia (oppi anatomisten seikkojen vaikutuksesta psyykkisiin ominaisuuksiin) ei ole tyystin tuulesta temmattua – tai maltillisemmin sanoen: ajatuksilla on paitsi mieli myös keho, filosofeilla paitsi sielu ja henki myös ruumis.

Maanviljelijän katse on luja kuin hevosen, hänen silmiensä säde on kuin sauvan sivallus. Katse kykenee uhkaamaan kuin ladattu ja tähdätty ase tai satuttamaan kuin potku tai tölväisy, mutta ystävällisesti katsoessaan se panee sydämen tanssahtelemaan ilosta.

>> KATSE ja KATSOMINEN näyttäisivät olevan esseessä sellaisia teemoja, joista Emerson esittää tarkkoja havaintoja, ja yhteen koottuina näiden havaintojen voidaan nähdä muodostavan jopa eräänlaisen katseen "teorian". Amerikkalainen nykyfilosofi Stanley Cavell (1926–) esittää usein Emersonin "pohjustavan" (underwrite) Wittgensteinia ja Heideggeria. Vertauksessa onkin itua sikäli kuin Emerson pyrkii ensinnäkin myöhäisen Wittgensteinin tavoin havainnoimaan elämän pieniä nyansseja ja eroja, jotka ovat "koko ajan silmiemme edessä". Fenomenologista – Martin Heidegger oli opettajansa Edmund Husserlin tavoin fenomenologian kehittäjä – Emersonin filosofiasta tekee puolestaan juuri se, miten yksittäisistä havainnoista hahmottuu lainalaisuuksia, näennäisesti erillisiä seikkoja yhdistäviä rakenteita (esim. katsetta koskevista havainnoista muodostuu ikään kuin rivien välissä eräänlainen katseen teoria).

Toiset silmät ovat upottavia ja syviä, kuin lähteitä, joihin on helppo hukkua – toiset taas ovat niin hyökkääviä ja piinaavia, että tekisi mieli kutsua poliisi paikalle: ne vaativat ylenmäärin huomiota ja edellyttävät turvakseen kansoitettuja bulevardeja ja miljoonia ihmisiä, jotta ihminen silmien takana olisi suojassa.



Käytöstapojen on kummuttava hyväsydämisyydestä. Kaikkein parhaiten ihmisten ulkonäköä, toimintamallia tai käyttäytymistä kaunistaa halu levittää heidän keskuuteensa tuskan sijaan iloa. On hyvä suoda vieraalle ateria tai yösija. On parempi suhtautua suurella sydämellä hänen hyviin aikomuksiinsa ja ajatuksiinsa ja rohkaista tuota lähimmäistä. Langetkoon ystävällisyytemme ihmisten päälle kuin valo.

>> Miten viisasta onkaan asettaa etiikassa painoa hyväsydämisyydelle! Teema toistuu "Käytös"-esseen ohella myös muun muassa "Polulta poikkeavissa katsannoissa". Ystävällisyys, hyvyys ja ilo eivät kulu niitä käytettäessä, vaan yhden ihmisen hyvyys synnyttää edelleen toisissa ihmisissä hyvyyttä...

Kaikkien hyvin kasvatettujen, järkiperäisten kuolevaisten kohdalla on yksi tapa, jota ei tulisi suvaita, nimittäin huonotuulisuus. Jos en ole saanut nukuttua kunnolla tai jos minua vaivaa päänsärky, iskiaskipu, spitaali tai salamanisku, helpottakoon oloani enkelten joukko, jotten vain tärvelisi nurinoillani ja ärinöilläni aamua, johon kaikki läheiseni tuovat seesteisiä ja miellyttäviä aatoksia.

>> Ja näin ollen "Käytös"kin osoittautuu pintatasoaan syvällisemmäksi esseeksi, jonka viimekätisenä tavoitteena lieneekin havahduttaa sivistyneillä tavoilla kanssaihmisiä elämän syvyteen:

Eräs vanhus, jolla oli laajan elämänkokemuksensa lisäksi mieltä ylentävää sivistyneisyyttä, sanoi minulle: ”Kun toinen ihminen tulee huoneeseen, alan ajatuksissani tutkailla, miten osaisin tehdä hänen silmissään ihmisyydestä kaunista.”